Marraskuussa 2018

Moi!

Tänä viikonloppuna FIS World Cup Ruka Nordic 2018 avasi Kuusamossa yhdistetyn ja maastohiihdon maailmancupin. Mäkihypyn maailmancup avattiin viikko sitten Puolan Wislassa, mutta myös Nordicissa kisattiin ja kisataan vielä tänään mäessä. Kaikki perjantain mäkitapahtumat jouduttiin kylläkin perumaan tuuliolosuhteiden vuoksi. Tuulesta puheen ollen…

Demareiden kannatus on hyvässä myötätuulessa. Ylen lokakuisen kannatusmittauksen mukaan SDP:n kannatus on nyt 22,7%. Tämä osoittaa sen, että kansa ei ole tyytyväinen nykyisen hallituksen tekemään politiikkaan. Ei mikään ihme, kun seuraa hallituksen omituisia pyrkimyksiä kurjistaa kaikkien väestöryhmien elämää. Viime vuoden alussa hallitus leikkasi eläkeläisiltä ja työttömiltä. Juha Sipilän hallituksen tekemää päätöstä voikin pitää historiallisena, sillä kansaneläkeindeksiä ei ole leikattu koskaan aikaisemmin. Ammattiyhdistysliikkeen tämän syksyiset työtaistelutoimet on yritetty laittaa demareiden ja Antti Rinteen syyksi, mutta tosiasia on, että hallitus nämä toimet on aiheuttanut pettämällä kiky-sopimuksen aikaiset lupauksensa. Lapsilisiä on leikattu. Koulutuksesta on leikattu. Aktiivimalli on kurjistanut työttömien elämää. Lista on loputon, ei siis ihme, että kansa on tyytymätön.

Sipilän terveiset oppositiopuolueille oli eiliseltä päivältä, että nahkurin orsilla tavataan! Sanonnalla ei ennusteta valoisaa tulevaisuutta, vaan uhkaavaa. Sanonnalla viitataan nahkojen käsittelyssä käytettäviin kuivausvälineisiin. Sanonta on Tuntemattomasta sotilaasta. Lause on kersantti Penttisen sanomaa ja kuuluu: ”Ei niitä hanki pitele. Nahkurin orsilla tavataan.”

Mitä me siis teemme asialle? Luovutammeko helpolla ja tapaamme siellä orsilla, vai kokoammeko voimamme ja taistelemme hyvinvointiyhteiskunnan puolesta? Me olemme taistelun aloittaneet, ja kymmenet ihmiset ovat jo liittyneet kampanjaamme tukemaan tätä taistelua. Emme voi katsoa sivusta nykymenoa, jossa pahoinvointi ja köyhyys kasvavat. Meidän on aika toimia!

Eilen meitä Inkan tukiryhmäläisiä ja työväenyhdistyksen toimijoita oli Rukatunturin juurella ihmisiä jututtamassa ja varainhankintaa tekemässä. Juttua riitti sekä paikallisten että kisavieraiden kesken. Varainhankintaa teemme koko ajan kampanjan kuluessa, ja siihenkin voi osallistua monella tavalla. Tukijana voit osallistua monenlaisiin toimintoihin, jotta saamme vietyä kampanjaa eteenpäin. Näistä laitan toiveita kampanjakirjeissä kampanjan edetessä.

Ykköstoive ja pyyntö juuri sinulle on: Lähde mukaan tukijaksi Inka2019 –kampanjaan. Tukijaksi on helppo liittyä Tule tukijaksi –painikkeen kautta. Linkki toimii myös älypuhelimessa. Nyt meitä on kymmeniä, mutta tavoitteena on tuhansia tukijoita. Ja jokaista tarvitaan!

Lämpimin joulunodotusterveisin,

Jaana Tyni
vaalipäällikkö

Kommentoi ensimmäisenä

Please check your e-mail for a link to activate your account.